Jalmari Ruokokoski
Jalmari Ruokokoski, taiteilija mökissään
Joel Jalmari Ruokokosken vanhempien sukujuuret olivat Pohjanmaalla ja Savossa. Äiti Maria oli kotoisin Tuovilanlahden kylästä pohjoisesta Savosta ja suutarina elantonsa ansainnut isä Joel Kalajoelta. Käsityöläisten tapaan perhe kuitenkin kierteli useilla eri paikkakunnilla töiden perässä. Jalmari syntyi perheen ollessa Pietarissa. Hän ehti käydä kaksi luokkaa venäläistä koulua ennen kuin perhe muutti Koivistolle ja sieltä Helsinkiin 1898.
Jalmari aloitti taideopinnot heti kansakoulun jälkeen.
Taideteollisuuskoulusta hän siirtyi vuoden kuluttua Suomen Taideyhdistyksen
piirustuskouluun. Opinnot sujuivat mallikkaasti ja jo parin vuoden päästä
Jalmari palkittiin sadan kultamarkan stipendillä. Samana vuonna 1905 hän
debytoi taiteilijana osallistumalla Suomen Taiteilijain näyttelyyn.
Vuonna 1906 Jalmari Ruokokoski oli saanut opiskelusta tarpeekseen.
Siitä alkoi hänen taiteilijanuransa, jota leimasivat ainainen uusien
virikkeiden etsintä ja levoton liikkuvuus. Pian hän lähtikin Helsingistä
suuntanaan äitinsä kotiseudut Tuovilanlahdessa. Siellä Ruokokoski perehtyi
maalauksen ohella myös grafiikan menetelmiin ja käytti sittemmin ahkerasti
viivasyövytystä, pehmeäpohjaa, kuivaneulaa ja monotypiaa.
Lähde: https://www3.jkl.fi/taidemuseo/oravienaarteita/jalmariruokokoski.html
"Pienessälahdessa törrötti rinteellä leppävesakossa pieni mökki, jossa oli vain yksi huone. Mökissä ei ollut eteistä, vaan sisälle mentiin suoraan ulkoa. Mökki oli rakennettu kesäasunnoksi ja sitä lämmitettiin kaminalla. Erikoista oli siihen aikaan kattoikkuna. Muita ikkunoita oli vain yhdellä seinällä, mutta ne olivatkin kooltaan suuria. Mökin nurkassa oli pieni pöytä."
Näin muistelee ääninauhalla ns. maalarinmökkiä Martta Juutilainen. Mökki sai nimensä taiteilijoista, jotka viettivät kesiään sen luonnonkauniissa ympäristössä. Viimeisenä mökkiä asutti taidemaalari Jalmari Ruokokoski (1886-1936) vaimoineen. Taiteilija haki taloista, mm. Martta Juutilaisen kotoa, maitoa ja tuli siten jonkin verran ihmisille tutuksi. Muuten hän ei ollut kyläläisten kanssa tekemisissä. Hän maalasi muotokuvia, mm. erään tytön kuvan sekä maisematauluja. Niiden aiheita hän ei kuitenkaan Martta Juutilaisen tiedon mukaan ottanut paikkakunnan näkymistä. Erään Marin muotokuva oli Martasta ja hänen tovereistaan "mukava". Oli heinäkuu, vuosi ei ole tiedossa, kun mökki Martan ja muiden suruksi paloi. Ruokokoski oli vaimoineen mökillä. Muistitiedon mukaan "herra" oli ryhtynyt paistamaan ohukaisia, kun tuli oli päässyt irti. Mökki paloi kokonaan ja jäljelle jäi vain sulaneita lasilevyjä ja tuhkaa. Palon jälkeen ei taiteilija Martta Juutilaisen tiedon mukaan Tuovilanlahdessa käynyt.
Lähde: Sulo Koponen, Niilo Mykkänen: Tuovilanlahden kylän historiaa. Tuovilanlahden historiapiiri, 1989. ISBN 952-90-0677-2. sivu 211