Tuovilanlahti machine factory

13/01/2021

Teollisuutta Tuovilanlahdessa vuodesta 1917 alkaen 

Tuovilanlahti sai sähkövalon jo 1920 -luvulla, jolloin muualla Maaningalla elettiin öljyvalokautta. Se tapahtui konepajan ansiosta, ja konepaja taas syntyi vallitsevien olojen ja yritteliäiden henkilöiden takia. Laiva oli aikoinaan edullinen rahtausväline. Tuovilanlahti oli laivaliikenteen pääteasema monen Pielaveden ja Keiteleenkin kauppiaan tavaroille. Laivalaiturin kupeessa sijaitsi kauppiaiden varastoja, makasiineja, joihin laivojen lastit purettiin odottamaan hevos- ja myöhemmin jopa autokuljetusta. Kuljetusvälineet tarvitsivat usein korjausta ja Tuovilanlahdesta löytyi miehiä, jotka osasivat korjata ja myös rakentaa uutta.

Maaningan kirkonkylässä asuva entinen konemestari ja maanviljelijä Eino Pulkkinen muisteli kesällä 1984 vanhoja Tuovilanlahden tapahtumia ja entisenä "konepajan miehenä" muisti niitä hyvin paljon.

Kylän läpi virtaavan Korkeakoskenjoen ja Mustanlähteen välille Kalle Pesonen perusti korjauspajan v. 1917. Hän omasi tarpeellisen korjaustaidon, sillä hän oli suorittanut ylikonemestarin tutkinnon Kuopion teollisuuskoulussa ja saanut kokemusta laivan konemestarina. Hän otti avukseen lankonsa Eino Pulkkisen, joka oli suorittanut samassa koulussa alinkonemestarin tutkinnon. Pajassa työskenteli vuoden verran myös Pohjanmaalta tullut seppä Vuokila. Höyrykone antoi lämmön ja voiman sorviin sekä muihin työkoneisiin. Tässä pajassa korjattiin maamoottoreita ja laivojen koneita. Vapaussodan aikana siellä huollettiin ja korjattiin sotatoimissa tarvittavia autoja. Pajan toiminta katsottiin niin tärkeäksi, että viranomainen määräsi kutsuntaikäisen Eino Pulkkisen pysymään työpaikallaan. Siinä sodassa tarvittiin autoja, myös Kalle Pesosen autoa.

Sodan päätyttyä näytti korjauspajaa suuremman yrityksen perustaminen mahdolliselta. Kaupparekisterin tietojen mukaan Tuovilanlahden konepaja Osakeyhtiö perustettiin 30.11.1918, minkä valtioneuvosto hyväksyi 27.2.1919. yhtiö merkittiin kaupparekisteriin 19.4.1921. Perustajaosakkaat olivat ylikonemestari Kalle Pesonen Maaningalta, samalla toimitus- ja teknillinen johtaja, Laivankateeni Eljas Pesonen Kuopiosta, liikemies Matti Pietikäinen Kiuruvedeltä ja maanviljelijä Risto Puurunen Maaningalta. Kalle ja Eljas Pesonen olivat veljeksiä, tuovilanlahtelaisen laivankapteeni Heikki Pesosen poikia. Saman Heikin poika oli myös Maaninka -laivan kapteenina kuuluisaksi tullut Pekka Pesonen, jämerä laivan päällikkö ja huumorimies.

Rahaa löytyi, sillä yrityksen tarvitsemat toimitilat valmistuivat nopeasti. Tuovilanlahden rannalle lähelle laivalaituria nousi tiilinen tehdashalli ja sen yhteyteen lautavaja raamisahan ja puutavaran suojaksi. Pesosen pajarakennus siirrettiin samalle tontille puusepän työtilaksi ja varastoksi. Yhtiön ohjelmaan kuului myös sähkön tuotto sekä verstaan voimaksi että myytäväksi. Sitä varten rakennettiin Korkeakoskenjokeen Lokson pato. Kivestä muuratun padon viereen tuli mökki, joka sisälsi generaattorin ja "vahtimestarin" asunnon. Turbiini sijaitsi aivan mökin vieressä, siis pato, mökki ja turbiini lähes kiinni toisissaan.

Sähköverkko peitti varsinaisen kylän ja hiukan muutakin seutua. Verkon uloimmat pisteet olivat Kalapuro, Kumpuharju, Viitaranta ja Jynkänniemi. Taitavastikaan säännösteltynä Lokson vesi ei riittänyt jatkuvaan käyttöön, vaan voimaa täytyi lisätä aluksi höyrykoneella ka myöhemmin imukaasumoottorilla. Päämuuntaja sijaitsi tehdashallin lähellä, mikä oli käytännöllistä sähkön jakelun valvonnan takia. Yrityksestä puhuessaan kyläläiset alkoivat käyttää yleisnimeä konepaja, ja se sisälsikin sinä aikana paljon.

Lähde: Olavi Mykkänen, Teollisuutta Tuovilanlahdessa vuodesta 1917 alkaen. Julkaistu Uutis- Jousessa


Konepajan mahtavat masiinat

Konepajaan asennettiin generaattori tekemään sähköä ja lisävoimaksi kaksisylinterinen höyrykone, mikä vaihdettiin v. 1922 tai 1923 yksisylinteriseen imukaasumoottoriin. Nimensä mukaisesti se käytti polttoaineena kaasua, minkä muodostumista ja tietysti moottoria katsomassa pikku pojat ja aikuisetkin kävivät. Moottorin vieressä seisoi yli kolme metriä korkea lieriö. Sirkkelillä katkotut puolen metrin pituiset pölkyt hinattiin tarkoitustaan varten tehdyllä vaunulla kaltevaa rataa pitkin lieriön reunalle ja pudotettiin sisään. Puut paloivat lieriössä hitaasti muuttuen kaasuksi. Sen tapahtuman jossain vaiheessa muodostui myös pahanhajuista ja huonolaatuista tervaa, mitä kulkeutui paksua putkea myöten rantaan jähmettyen siellä sitkeäksi kerrokseksi. Tämän jätteen takia imukaasumoottori sai nimen Terva-Pekka. Jätetervaa sanottiin koljtervaksi tai konjtervaksi. Terva-Pekka oli mahtava rumilus ja kulutti paljon puuta. Sen vauhtipyörän halkaisija oli yksi kaksi metriä pitkä. Näin mahtavasta moottorista generaattorin kautta saivat voiman eri työkoneet ja sähköverkko lisäsähkön, kun Lokson veden korkeus pieneni.

Voimamoottoreita vaihdettiin. Kaksi seuraavaakin moottoria olivat imukaasumoottoreita, tietysti tervapekkoja nekin, koska ne tuottivat tervaa, joskaan ei niin paljon kuin Terva-Pekka I. Terva-Pekka II oli kaksi sylinterinen ja Terva-Pekka III 1930 -luvulla yksisylinterinen. Imukaasumoottori kävi tasaisesti ja varmasti. Tosin hihnojen katkeilemiset aiheuttivat pikku seisakkeja. Katkennut hihna iski kerran varsinaista "masinistia" Ville Hussoa naamaan. Onnettomuus ei kuitenkaan ollut kovin vakava ja Husso toipui pian työkykyiseksi. Terva-PekkaII:n aikana 1920 -luvun loppupuolella sattui kiusallinen käyntikatkos, kun moottori ei saanut jäähdytysnestettä putken tukkeutumisen takia. Vikaa etsittiin kauan kunnes havaittiin, että tukos oli aivan vedenottoputken alkupäässä. Ylös nostetun putken päästä löytyi iso made, joka oli osannut siihen ajautua, mutta ei peräytyä pois. Puheenaihettahan se antoi. Siitä kerrottiin kylällä niin mehevästi, että ilmeisesti tarinoissa käytettyjen sanontojen Ahti Rytkönen ikuisti mateen ajautumisen putkeen kansantieteellisessä teoksessaan. Kertomustaidollaan lähimmäisiään huvittava Otto Jääskeläinen sanoi pikku pojalle: "Terva-Pekka ryystää vein mukana kaloja semmoisella tohinalla, että Tuovilanlahesta loppuu kohta kalat ja joesta nahkiaesen liurut. Elekee männä laeturille uimaan ettettä löyvä ihteenny Terva-Pekan sisuksista".

Konepaja tuotti siis sähkövoimaa, jonka alkuna oli vesitilanteen mukaan joko Lokso tai Terva-Pekka. Sorvi, strotsi ja muut työkoneet saivat voiman hihnojen välityksellä laipiossa sijaitsevasta akselista. joka ulottui konehuoneesta valimoon, pajaan j verstassaliin. Samasta lähteestä siirtyi käyttövoima raamisahaan, kanttaussirkkeliin ja katkaisusirkkeliin.

Lähde: Olavi Mykkänen, II Konepajan mahtavat masiinat. Julkaistu Uutis- Jousessa

Tuovilanlahden Konepaja Osakeyhtiön teknillisenä johtajana ja samalla toimitusjohtajana heilui ja juoksenteli Kalle Pesonen.

Yrityksen kirjanpitäjänä toimi muutamia vuosia kauppias Matti Remes. Hän olisi maksanut palkat mielellään kauppansa tavaroina, mutta se ei tyydyttänyt palkansaajia. Valimossa isännöi Juho Ahonen, joka oli tullut Tuovilanlahteen Kuopiosta. Hänen apunaan työskenteli "keernapoikana" Eino Borgman. Ahosen aikana valu sujui joustavasti. Hän moitti ammattiaan epäterveelliseksi ja katseli hyvissä ajoin uutta ammattia. Ilmeisesti hänen vaimonsa harjoittama kahvila -ja majataloliike tuotti hyvin, perhe hankki ensin hevosen ja sitten maatalousmaata.

Pajassa ahkeroivat enimmäkseen Eino Pulkkinen ja Heikki Hyvärinen. Pulkkisella oli myös maatila, mutta konepajan toiminnan päätyttyä hän joutui vielä usein auttamaan moottorien omistajia. Kerrottiin, että temppuileva moottori saattoi lähteä käyntiin jo siitä että uhattiin hakea Eino Pulkkinen. Heikki Hyvärinen oli tullut Tuovilanlahteen vapaussodan aikana Varkaudesta. Pajassa takoi usein myös Tatu Ryynänen ja kerran hänen isänsäkin. Vanha seppä Ryynänen viihtyi konepajan töissä ainoastaan päivän, sillä hän ei hyväksynyt vieterivasaraa. Tatu Ryynänen omisti itsekin pajan ja poltti kesäisin hiilimiiluja.

Kokoomkahuoneessa eli verstaassa sorvasivat ja strotsasivat ensimmäisenä Otto Hentunen ja Eero Könönen. Könönen oli kotoisin Varkaudesta ja viipyi Tuovilanlahdessa ainoastaan vuoden asuen räätäli Muonan luona. Hän ehti kuitenkin mennä naimisiin Muonan tyttären kanssa. Tämä romanssi taisi tapahtua v. 1920. Sittemmin verstaassa työskentelivät Hannes Hyvönen ja Hannes Juutilainen. Konepajan töistä erottuaan Juutilainen ryhtyi autoilijaksi ja eli elämänsä loppuun saakka Tuovilanlahdessa. Hyvönen muutti 1930 -luvulla Kuopioon.

Puuseppä Paavo Partanen teki valumuotit ja veneet. Ville Husso vahti konehuoneessa Terva -Pekkaa. Hän oli iäkäs mies ja varmaan luotettava vahti, koska hänen haltuunsa oli uskottu siemenlainajyvästön aitan toinen avain. Se oli silloin tärkeä luottamustoimi. Patoa ja generaattoria hoiteli Loksossa Antti Kasurinen perheineen. Mökki oli pieni ja sinne kuului aina virtaavan veden ääni: hätäportista pauhuna tai tasaisena suhinana, turbiinista loiskeena, mihin sekoittui rattaiden kolinaa ja generaattorin ujellusta.

Sahan terämiehenä olivat Heikki Haatainen ja Antti Borgman. He sahasivat lautoja asiakkaiden tukeista, sillä yhtiö ei ostanut puutavaraa Myyntisahausta varten. Haatainen ei ollut kauan konepajan töissä. Hän oli sittemmin myllärinä ja kuoli melko nuorena. Antti Borgman näkyi ja kuului. Raamisaha jurskutti äänekkäästi, mutta sen yli kuului Borgmanin ääni. Hän oli värikäs mies ulkonäöltäänkin, tummaverinen ja talvellakin päivettyneen näköinen. Värikkyys tuntui vahvistuvan kun hän kertoi seikkailuistaan satamakaupungeissa. Laivalautturilla laivan tuloa odottaessa hänen ympärilleen kertyi kuulijoita, jotka saivat joka tarinan aikana kuulla: "Sitten tehtiin kupit".

Kieltolain aikana kupin tekeminen tarkoitti sitä, että kahvikuppiin kaadettiin pirtua. Pikku pojat eivät sitä ymmärtäneet, eikä Borgman sitä pojille selittänyt. Työnjako ei muodostunut aivan ehdottomaksi, vaan jokainen joutui tekemään monenlaista työtä. Konepajan miehet kehittyivät monitaitoisiksi. Asiakkaan luo menneen miehen piti selviytyä yksin.

Lähde: Olavi Mykkänen, Teollisuutta Tuovilanlahdessa vuodesta 1917 alkaen

IV Mestarj Pesonen