Pääsky -laivan onnettomuus

Savotar 17.11.1921 no 3-4

»Seura» kastamassa »Pääskyn» siipiä Kuopion satamassa 1864

Äskettäin satuin saamaan viime kesänä Savo-lehdessä olleen, M. Tbgn, lämmöllä kirjoitetun kirjoituksen: »Eräs hukkumistapaus Kuopion satamarannassa. Kesällä 1862». Kun asia koskee läheltä m.m. minua, ollen yhden hukkuneiden veli ja kun hyvin tunnen ja selvästi muistan kysymyksessä olevan kauhean tapahtuman, niin pyydän saada kertoa sen sellaisena kuin se kohtasi minua ja läheisiäni. Samalla korjaan äsken mainitun kirjoittajan muistin erehdykset. Oli kaunis heinäkuun 18 päivä 1864 (ei 1862). Tuovilanlahden Savolassa oli häät. Isäni tirehtööri J. Fredrik Landgren, äitini, sisareni Hanna ja minä matkustimme sinne Pielavedeltä. Kun morsiuspari oli vihitty ja päivällinen nautittu, menin parin pojan seuraamana Pääskyn, Tuovilanlahden peräpohjukassa olevalle laiturille pyytämään, että Pääsky poikkeaisi Savolan rantaan ottamaan siinä Kuopioon aikovia useita matkustajia ja että vähä ennen lähtöä antaisivat pitkän vihellyksen. Sen lupasi Pääskyn kuljettaja ja niin tekikin. Äitini ja sisareni Hanna olivat aikeessa jatkaa matkaansa Mikkeliin erään sukulaisen häihin ja siksi he nyt menivät Pääskyllä Kuopioon. Lukiolainen Adolf Mehtonen, kauppias Petter Qvick ja hänen morsiamensa Henriikka Tikkanen olivat myös Kuopioon menossa. Suurella saattojoukolla saatettiin Pääskyyn menijät rantaan, jossa viimeiset hyvästit sanottiin, toivottiin onnea matkalle ja terveisiä sukulaisille Mikkelissä pyydettiin kertomaan. Sitten lakeilla ja nenäliinoilla vilkutettiin niin kauan kuin Pääskyä voi nähdä. 

Tuovilanlahden suulla, Kiukaaniemen rannassa poikkesi Pääsky halkoja ottamassa. Ja sisareni Hanna nähtyään kukkia rannalla pistäysi viimeisen kerran maalla niitä noukkimassa. Sitten poikkesi Pääsky Maaningan kirkolla, jossa Halolan omistaja, tohtori Schmidt tyttärensä, Helsingin Nikolainkirkon urkuri Lagin rouvan kanssa tulivat Pääskyyn. Mitään aavistamatta kului matka kauniina kesäiltana tuossa pienessä siipialuksessa, jossa ei ollut muuta suojaa matkustajille kuin levykatto perällä ja vaateverhot seinäminä, tuulen ja sateen suojana. Lähemmäksi Kuopiota tullessa huomasivat Pääskyn matkustajat hinaajaalus »Seuran» tulevan perässä samaan suuntaan. Se oli vienyt lotjia Suovulle ja oli sitä kulettamassa perämies ja koneenhoitaja. Kapteeni Hellman oli tällä kertaa jättänyt laivan hoidon heidän liuostaan, jääden itse kauppias Moldakoffin nimipäiville. 

Suovun matkalle oli Seuraan varattu runsaasti juovutusjuomia ja myöskin juomakumppalia. Seuran kulettajat olivat uhanneet »kastaa Pääskyn siivet». Kelloniemen ja kaupungin välillä huomasivat Pääskyssä olijat, että Seura poikkesi tavalliselta reitiltä tehden polven etelään. Sitten kääntyi se kulkemaan laiturin vieritse täyttä vauhtia ja ajoi suoraan Pääskyn sivua kohti, joka oli aivan laiturin vieressä, niin lähellä, että lukiolainen A. Mehtonen sen kokasta hyppäsi laiturille. Pääsky vajosi heti veden alle vieden ne matkustajat mukanaan syvyyteen, jotka eivät kerinneet sen levykaton alta poistua. Näin joutuivat tohtori Schmidt, tirehtöörin rouva Lagi ja sisareni Hanna veden alle. Neljäs henkensä menettänyt oli lasinleikkaaja Pitkäsen lapsi, joka oli maannut penkillä sillä kohden, johon Seuran kokka törmäsi. Kun rva Lagi oli juuri synnytystä varten matkalla Kuopioon, niin voipi sanoa, että viisi henkeä joutui tuon tahallisen hirmutyön uhriksi. Mitään kilpailua Pääskyn ja Seuran kesken ei ollut eikä voinut tulla kysymykseenkään. Sen tiesi jokainen Pääskyssä ollut. 

Seura oli suuri, vahva, nopeakulkuinen hinaajaalus ja Pääsky pieni, heikkovoimainen, hidaskulkuinen. Ne kirotut juovutusjuomat, jotka ihmisestä lukemattomia kertoja ovat tehneet pedon ja aiheuttaneet äärettömän paljon onnettomuutta ja surua, ne ne nytkin tuon ensimäisen höyryalusten yhteentörmäyksen Suomen sisämaan vesistöllä aiheuttivat ja lukemattomia samallaisia sen jälkeen. Julmaa, petomaisuutta tässä oli se, että jos Seuran kulettajilla oli, kuten kerrottiin, jotakin vihamielisyyttä Pääskyn perämiestä kohtaan, jota nyt tahtoivat kostaa »kastamalla Pääskyn siivet», niin olisi luullut, etteivät syyttömiä matkustajia kuitenkaan olisi vihansa uhriksi tahtoneet saattaa. Mutta aivan toista osoitti Seuran miehistön käytös. Siitä päättäen, että Seura vasta Pääskyn saavuttua aivan laiturin viereen ajoi sen päälle ja tuhosi sen, voisi luulla, ettei ihmisuhria tarkoitettu, vaan otaksuttiin, että. näin laiturin vieressä ollessa kaikki pelastuisivat Pääskyn tuhotessa. Vaan, kuten sanottu, Seuran miehistön käytös tuhotyön tehtyä osoitti julminta petomaisuutta. Seura asettui vähän matkan päähän hirmutyöpaikalta, laiturin viereen, ja kun hätääntyneet ihmiset menivät sinne pyytämään hukkuvia auttamaan, niin ei yksikään lähtenyt liikkeelle. Lukitsivat ovet ja ajoivat pois avunpyytäjät. »Ei auttanut rukoukset, ei kiroilemiset», sanoi eräs Pääskyn matkustajista. Lukiolainen A. Mehtonen hypättyään Pääskyn kokasta laiturille, riisui palttoon päältään ja heittäytyi veteen toisia pelastamaan. Ensin pelasti hän äitini, sitten kolme muuta henkilöä. Kun oli kello 11 iltasella, ei laivarannassa ollut väkeä muuta kuin joku henkilö. Viipyi kauan, ennenkuin hukkuneet saatiin maalle, noin tunnin verran. Pelastuskeinot ja henkiinpalauttamiskeinot olivat huonot vielä silloin. Ja ainoa kaupungissa oleva lääkäri Åkesson itse oli sairas. Piirilääkäri Frosterus oli matkalla Pielavedelle ja Schmidt oli yksi onnettomuuden uhreista. Laamanni Tammelander kävi m. m. seuraavana päivänä äitiäni tervehtimässä värjäri Keinäsellä, lähellä laivarantaa ja kuultuaan äidiltäni Adolf Mehtosen urotyöstä, kun pelasti 4 henkeä, toimitti hän Mehtoselle rahapalkinnon »keisarin käsikassasta» 500 mk. vuosittain, muistaakseni s:den vuoden aikana. Jo aikaisemmin asui A. Mehtonen veljieni kanssa samassa kortteerissa Kuopiossa kouluaikana ja pidimme hänestä jokainen. Mutta tämän jälkeen tuli hän meille rakkaaksi välikappaleeksi Jumalan kädessä.

Piirilääkäri Frosterus oli, matkalla Pielavedelle, samana iltana saapunut Maaningalle Korholan majataloon yöksi ja ennenkuin hän seuraavana aamuna lähti jatkamaan matkaansa, kuuli hän yöllä Halolaan tohtori Schmidtin kotiin tulleelta pikalähetiltä tapahtumasta. Ja noin klo 4 — 5 vaiheella i. p. kertoi hän asian isälleni. Kun isäni säikähti kovasti ja sanoi: »minun vaimoni ja tyttäreni olivat silloin Pääskyssä matkalla Kuopioon», niin Frosterus keksi hätävalheen rauhoittaakseen isääni. Hän sanoi, että 4 henkeä oli hukkunut, toht. Schmidt, rva Lagi ja kaksi muuta, mutta rva ja nti Landgren olivat pelastuneet, pikalähetin kertoman mukaan.

Kun ei vielä ollut sähkölennätintä eikä puhelinta, kuten nykyisin, niin kului vielä seuraavan päivän, 20:nen iltamyöhään, ennenkuin saimme täyden varmuuden asiasta. Sisareni ruumis tuotiin noin klo 8 i. p. Rannankylään, josta erään palvelijamme äiti heti tuli kotiini Kirkkosaareen meille ilmoittamaan. Ja äitini saapui Rannankylään noin klo 11 — 12 välillä yöllä ja kotiin veneellä 4 — 5 km kohta sen jälkeen. Ilon ja surun sekoittamilla tunteilla otimme äitini elävänä ja sisareni kuolleena vastaan.

Huugo Kalima.