Pistäydyimme Pirunpesässä

Savo -lehti 23.11.1950.

Kyllä kyllä sellainen paikkanähtävyys on löydettävissä Maaningan Tuovilanlahdessa. Onhan Tuovilanlahti jo itsestään kesällä suomen kauneimpia nähtävyyksiä, joka tunnetaan ja tunnustetaan matkailijoiden keskuudessa. Erottuaan Haukkakallion vartioimana Maaningan selästä, lahti jatkuu 5 km pitkänä korkearantaisena kapeikkona. Kilometriä ennen perimmäistä lahden poukamaa on jyrkkärinteinen Pirunpesänkallio ja siinä tuo edellä mainittu Pirunpesä. Se on kallioluola, joka on suusta noin metrin leveä, 3 ja puoli metriä korkea ja miehen mentävä noin 5 m. Luola kyllä jatkuu eteenkinpäin kapeana uurnana, mutta sinne ei enää mahdu tunkeutumaan. Monen monta kävijää tuossa pirunpesässä on jo seinäkirjoituksista päätellen käynyt ja vielä enemmän on niitä, jotka ovat tyytyneet koettamatta katsomaan. Ei ole tietoa, mistä tuo kallio putouma on nimensä saanut, mutta laivaliikenteen aikana siinä kaikki laivat töräyttivät tulohuutonsa Tuovilanlahteen. Ehkä pirun ruokalepoa häiritäkseen.

Kävimme Korkeakoskella. Sekin on Tuovilanlahden nähtävyyksiä. Kosken lähettyvillä on suomeen matkailijayhdistyksen, Kuopion osaston ja luonnonsuojeluyhdistyksen yhteinen matkailumaja. Majan seinässä ilmoittaa kyltti, että Korkeakosken vesiputouksen korkeus on 46 m. Niin tämä koski sijaitsee tuulilahdesta 3 km Pielaveden maantien varressa 12 hehtaarin suuruisella luonnonsuojelualueella. Näin myöhäissyksyllä, jolloin vesi on kovin vähänä, paikka ei tee erikoista vaikutusta. Vesi hyppelehtii kivien välissä ja osittain iljamoituukin, mutta keväällä se varmasti on mieleen jäävä nähtävyys. Samoin kesällä, jolloin rotkossa on ainainen viileys ja varjo rehevän kasvillisuuden keskellä. Vasta hieman ennen juhannusta kuuleman mukaan viimeiset jäät sulavat rotkon pimennoista.

Oli siinä, kosken lähettyvillä, näin talven kynnyksellä nähtävyys. Mökkitönö, jossa oli olista punotut ikkunaluukut. Karjalassa tällaisia aikoinaan käytettiin ja karjalainen siinä nytkin oli neuvoa pitänyt pahojen pakkasten varalle. Jos talot menivät Karjalassa, niin konstit jäivät Savossa käytettäviksi, voi tästä siirtolaisvanhuksen pakkasen torjunnasta sanoa.

Pusertavat päänsä puhki keksiäkseen olympiavuodeksi sopivia matkailureittiä ulkomaalaisille. Kuopio- Tuovilanlahti vesibussilla olisi eräs suositeltava. Olisihan siinä vaativammallakin silmälle ruokaa; Kallavesi-Maaningan selkä-Tuovilanlahti. Sopisi poiketa Pirunpesän kalliobaarissa, kun sen siksi silloin järjestäisi ja maistella kalakukkoa ja ryypätä viileätä kirnupiimää Korkeakosken varjoisessa kourussa. Jopa tok', jopa tok' se kelpasi kelle vaan.

Selailimme Korkeakosken vieraskirjoja. Tuhansia katsojia koskella on oli käynyt, mutta silmiimme ei tältä vuodelta sattunut yhdenkään ulkomaalaisen nimeä, kun sitä vastoin edellisenä vuotena heitä oli vieraillut useampikin ja useampaan otteeseen. Jo yli puoli vuosisataa sitten oli kuopiolaisilla seurueella ollut tapana käydä viettämässä viikonloppuaan Korkeakoskella. Kosket katseltuaan olivat aina majoittuneet Tuovilanlahden Mykkälään ja siellä saunottuaan lujasti, syötyään ja lepäiltyään olivat maanantaina palanneet pirteenä viikon arkeen kaupunkiin. Tuovilanlahden kanta asukkailla on vakiintuneena tapana, kuka vaan kynnelle kykenee keväisin käydä katsomassa kuuluisaa koskea. Ja kyllä se keväisessä ryöppyämisessä näkemistä onkin kuin myös kuminassa korville kuulemista.

Niin tuli käytyä Korkeakoskella, pistäydyttyä Pirunpesässä.

Anssi