Savutupa

Tekstin kirjoittanut: Ahti Rytkönen, Savupirttien kansaa. Sivut 7-34

Eletään 1920-30 lukua. Kirjoittaja on kirjoittanut tarinan vuonna 1930

Lähteinä myös: Kirjasta Savon Historia, 1721-1870, Väestö II VÄESTÖ – Savon historia, 

Keskisarja: Savutupa oli historian testivoittaja

Jari J Tuomisto, https://tuomjari.wordpress.com/2016/01/20/siihirsi-ja-malkakatto/

https://www.sahkosuunnittelua.com/blogimme/valaistuksen-historiaa-lyhyesti

Kuvat: Kuvat omistaa Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma

"Yleensä savolaiset ovat ylipäänsä kaunista väkeä eivätkä liene menneinäkään aikoina ulkonäöllään säikäyttäneet muita kuin puuteroituja herrasihmisiä, jotka olivat sitä mieltä, että savupirttielämä ylimalkaan teki rahvaskansan ihonvärin ruskeaksi ja kasvot kurttuisiksi."

Paljosta savusta johtunut silmien vetistävyys jopa suoranaiset silmäsairaudetkin ovat kaikkien yhtäpitävien tietojen mukaisesti olleet kuitenkin ennen vanhaan maakunnassa aivan yleisiä. Augustin Ehrensvärd kertoi vuonna 1747 matkoilla näkemistään ihmisistä, että "he asuvat savupirteissä ja ovat rumia kuin synti, vaimoväki erittäinkin. Vanhat akat ovat kuin kummituksia" 

Kirjasta Savon Historia, 1721-1870, Väestö

Luonnontieteilijä Carl von Linné havainnoi 1700-luvun Suomessa asumuksia, jotka uuniksi tai kiukaaksi kutsuttu kivikasa tuprutti täyteen sauhua. Elämänmuoto vaikutti viheliäiseltä. Lämmitysjärjestelmän takia suomalaisilla oli ruma ruskea iho ja "sienimäinen" keho, kuten Linné luokitti kasvi­ tuntemuksellaan.

Ahti Rytkönen kirjoittaa seuraavasti: 

"Harvat ovat tietoisia että 1930 –luvulla tuhannet suomalaiset elivät elämäänsä savupirteissä. Ei tarvinnut kuin matkustaa esim. jonkin Pohjois-Savon pitäjän syrjäseuduille saadakseen vaeltaa savupirtistäsavupirttiin. Siellä näki mäkien harjoilla ja liepeillä harmaita rakennuksia, joiden puiset savupiiput eli lakeistorvet todistavat, että niissä on sisäänlämpiäväuuni. Malot peittävät kattojen tuohia, ja räystäskoukut pistävät sarvensa näkyviin räystäslautojen editse. Asuinkartanoa vastapäätä pihan toisella puolella sijaitsee karjakartano, mihin kuuluvat päissä olevat navetta ja karjalato; niiden välissä on kuja ja kujan pohjassa useasti sikopahna ja lamponavetta. Samoin asuinkartanossa on tupa molemmissa päissä, niiden välissä porstua ja porstuan pohjassa kamari. 

Tuvista pidettiin pohjoisen puoleista eteistupaa väliaikaisena asuntona ja ruokien pitopaikkana; eteläinen oli savupirtin asukkaiden vakinainen olinsija. Pihan toisessa päässä oli tallikartano, missä hevosen huoneen lisäksi oli aittoja. Tätä vastapäätä saattoivat olla sauna ja kota ruoantekoa varten. Varattomat eläjät saavat ahtautua yhteen pirttipahaseen, jonka ovea suojelee talvista vihuria vastaan seipäiden ja vitsojen avulla koossa pysyvä kylkiäisporstua.

Kun savupirtti eli tupa on saanut nimensä savusta, saattaa moni arvella, että siinä sai aamusta iltaan ja illasta aamuun nyhrätä savun seassa. Sellainen käsitys on kuitenkin erehdys. Vain lämpiysaikana savu tahtoo siellä tehdä kiusaa. Mutta korkeissa hyvin tehdyissä tuvissa tämä "lattian levveinen, lehen kevveinen" aine leijailee niin korkealla, että ihmiset saavat kävellä suorina, ilman että silmiä rupeaa kirpeloimaan, kärpelöimään.

Kun savupirtti eli tupa on saanut nimensä savusta, saattaa moni arvella, että siinä sai aamusta iltaan ja illasta aamuun nyhrätä savun seassa. Sellainen käsitys on kuitenkin erehdys. Vain lämpiysaikana savu tahtoo siellä tehdä kiusaa. Mutta korkeissa hyvin tehdyissä tuvissa tämä "lattian levveinen, lehen kevveinen" aine leijailee niin korkealla, että ihmiset saavat kävellä suorina, ilman että silmiä rupeaa kirpeloimaan, kärpelöimään.

Ennen aikaan olivat halot, joilla savupirtin uunia lämmitettiin, kyynärän pituisia (Kyynärä on vanha pituusmitta, joka osapuilleen vastaa kyynärpään ja keskisormen pään välistä etäisyyttä. Kyynärän tarkka määritelmä on vaihdellut eri kulttuureissa ja sen pituus on vastannut yleensä 45–70 senttimetriä.)

1930 –luvulla uuniin laitettiin myös metrisiä puita. Sytytettyä tuli kulkee tulikerran alitse uunin perukselle, kääntyy sieltä ryöriin ja tulee lopuksi ulos uunin rinnassa olevasta hormista. Jos se rupeaa siitä liiallisesti pulppuamaan, pienennetään reikää hormikivellä. Milloin taas pesän suu liian pitkällä kielellä rupeaa otsaansa nuolemaan, saattavat uunilla olevat halot syttyä palamaan. Sen vaaran torjumiseksi nostetaan liedestä poroa uunin kielelle ja orsilta otetaan leveä päre, jolla lämpytetään niin, että tuhka lentää ilmaan ja sokaisee tulen. 

Lieskaaminen tukahdutetaan myös siten, että sytytetään lieteen vastavalkeaksi päreistä tehty ristikko. Tulen syttyessä tuprahtaa uunista sakein ökä. Kun puut räiskyvät yhtenä tulimerenä, käy savun tulo pienemmäksi. 

Hiilet koottiin uunin edessä olevaan kiviseen kouruun, jossa niitä käytettiin ruoan valmistamiseen. Rautainen tanko, haahla, roikkui uunin edessä ja sen pykäliä hyödyntämällä saatiin keitokset "kuutoselle tai ykköselle". Hiilet peitettiin yöksi tuhkalla, jolloin ne eivät saaneet happea. Aamulla hiilet olivat sitten taas käyttökunnossa ja niille saattoi laittaa vaikkapa tirripaistin tulemaan.

Ensimmäinen savu asettuu harjaorren kohdalle; siitä se leviää joka suunnalle. Sen liikunta muistuttaa jyrkkärantaisessa salmessa harvakseen kumpuilevaa lainetta. Kun aaltoileva savujuormu kohtaa seinän, kääntyy se pehmeästi takaisin ja lähtee häilymään päin vastakkaista seinää. Ilmanhenki, mikä tavoittaa sen matkan varrella, kiertää sen mielellään visapuun kiehkiä muistuttavaksi syhermäksi. Uunin alkaessa hiilestyä savu ohenee hienoiksi höikäleiksi; hormi tukitaan, ovi suletaan ja lakeista työnnetään kangella pienemmäksi. Hetken perästä tupa on raitis; savupirtissä vallitsee jälleen hyvänmakuinen murea lämmin, minkä suloisuudesta uloslämpiävien huoneiden asukkailla ei ole aavistustakaan. 

Tottumattomalta se kyllä saattaa tuntua kuumalta, ja varsinkin nukkuminen on siinä aluksi vaikeata. "Koevulla ja kelokuusilla kun kahiste päevääl lämmittee porraattiin, niin siihen tahto äkkimies sulloo" kerran kuulin sanottavan Hatarienkaan seinien sisällä ei niin ankarasti lämmittäessä tarvitse pelätä paleltuvansa. Kuiva lumi saattaa tuiskuta tupaan kiveyksen ja hirren välistä, mutta samassa se on vesikarpaloina ja makuumies saa yhtä kaikki aamulla herätessään otsansa poimuista ja silmäkuopistaan kaivella runsaat hikipisarat. Mutta ne, joilla ei ole ilmaista polttopuuta, saavat savupirteissäkin viluvirsiä veisata, elleivät jaksa ostaa halkoja paljolla rahalla.

Uunin ja peräseinän välinen osa, mikä on naisväelle pyhitetty, on nimeltään karsina. Kun tiedämme sen, on myös selvää, missä sijaitsee karsinanurkka. 

Ovensuunurkan paikan ilmaisee samoin nimi. Pöydänpäänurkka on tietysti saanut nimensä pirtin pitkän pöydän läheisyydestä. Uunin ja ovensuuseinän muodostama kolkka on soppi eli soppelus. Siellä halot saavat valua, ja siellä luuta hössöttää kokoon komentamiensa rikkojen keskellä niin kuin kukko tunkiolla. Sopella viihtyy myös vitsaksen karsija ja aisaaja. Roskat putoavat luvalliseen paikkaan, ja hänen on mukava siitä käsin pistää työnsä uunin korvalle vääntökuntoon hautumaan.

Kelleksistä pannut lattiapalkit kuluvat vuosien varrella. Kovat oksien kohdat jäävät niissä korkeina poklottamaan. Leveimpiä rakoja paikkaillaan silloin tällöin. Lopuksi siirretään koko siltaa pitemmälle seinää päin. Iso rako, joka jää karsinaseinän viereen, tukitaan vaikkapa aidaksella ellei muuta puuta ole saatavilla. Lattian alla saattaa olla tyhjä tila, missä pidetään perunoita tai kaljatynnyriä. Eräässä paikassa sillan alla elätettiin talven yli kymmenen kanaa ja yksi kukko. Viimemainittu elävä antoi aikatiedotuksen kolme kertaa yössä ja daamit vastasivat siihen rutkattelemalla ja kuopaisemalla hiekkaa ympärilleen. 

Tuvan asukkailla oli silloin kukonj virret viisarina. Ei tarvinnut käydä pihalla tavailemassa Otavan sarvien asentoja. Neljä kertaa vuorokaudessa siipikarjalle koitti valkeus. Keskilattialta nostettiin palkki ylös ja linnut pyrähtivät samassa lattian päälle syömistä saamaan. 

Auringon valo tulee nykyajan savupirttiin kaksi-, neli-, kuusiruutuisten ikkunain kautta. Ihmisasuntoina olevissa savupirteissä ei enää tapaa puisella luukuilla sulettavia ikkunoita.  

Vetoa vähennettiin pingottamalla valoaukkoihin sianrakosta tehty kalvo, jonka läpi ei nähnyt, mutta joka päästi lävitseen valoa. Pimeään aikaan poltettiin päreitä. 

Lasiset ruudut ovat puuta paremmat paitsi siinä suhteessa, että ovat läpinäkyviä, myös sen puolesta, että niistä saadaan lasinhikeä, mitä voidellaan lääkkeeksi rohtuneihin ihon kohtiin. Hiki muodostaa lasin pinnalle samanlaisen kerroksen kuin rohtuma ihoon ja kansanomaisen lääkitystaidon periaatteihin kuuluu samanlaisen parantaminen samanlaisella. Toiseksi lasinruutu, joka on kosteudesta sameaksi vetäytynyt, korvaa paperin. Lapset jupertavat siihen sormenpäällä puustaimia ja piirtämishaluinen pirpa suunnittelee siihen ukon tai akan, kissan tai koiran hahmoja. 

Pärevalo hallitsi yksinvaltiaana 1800-luvun lopulle saakka, jolloin talikynttilöiden käyttö levisi myös maaseudulle. Tuohon aikaan asuntojen valaistus hoidettiin vielä seinähirsien väliin työnnetyillä palavilla päreillä. Pärettä joutui vaihtamaan usein, sillä sen paloaika oli vain noin 15 minuuttia. Sitä piti myös "niistää" säännöllisesti, jottei putoava kuuma hiili aiheuttaisi tulipaloa.

https://www.sahkosuunnittelua.com/blogimme/valaistuksen-historiaa-lyhyesti

Päre asetettiin pärepihtiin. Erikokoisilla ja -muotoisilla pärepihdeillä työvalaistusta voitiin parantaa niin sisä- kuin ulkotiloissakin. Käytössä on ollut monen muotoisia pärepihtejä: rautaisia pöydällä pidettäviä tai seinälle kiinnitettäviä sekä puisia lattialla seisovia. Päre voitiin myös pistää sellaisenaan seinähirrenrakoon ja tarvittaessa sitä pidettiin kädessä. Palavan päreen alle asetettiin vesisaavi paloturvallisuuden takaamiseksi. 

Savupirtin huonekalusto ei ole kovin kumma. Siellä missä sänky, kaappi tai höyläpenkki ole tiellä, siellä kiertävät penkit seinänviertä. Pola, miksi vaatimatonta sänkyä sanotaan, on tavallisesti karsinanurkassa.

Jos sänkyjä on useampia, sijoitetaan ne ovensuunurkkaan ja uunin kupeelle. Samoissa kohdissa näkee toisinaan höyläpenkin. Kangaspuut ovat milloin karsinanurkassa, milloin uunin sivulla. Pirtin pitkä pöytä on ruokapöytänä ja leipomapaikkana. 

Leiväntekoon ruvettaessa on emännän varottava, ettei hän kääntäessään pöytälevyn maalaamatonta alapuolta päällepäin, kiepauta sitä oveen päin, sillä silloin uskotaan hyvinvoinnin kaikkoavan talosta.

Pieniin savupirtteihin ei sovi lainkaan pöytää. Niissä on sen sijalla kaksipuoleisille oville tehty pöytäkaappi, minkä päällystä suorittaa pöydän tehtävää.