Muhvi
Tämä esine on puisten salaojaputkien muhvien sorvaustyökalu. Ennen vanhaan vesiputket kairattiin aivan "käsipelillä" ja myöhemmin koneellisesti. Kairan ruuvikeskiö seurasi puun ydinsydäntä ja siten saatiin 4 - 5 metrinen tukki porattua läpi. Putken/tukin päät muotoiltiin siten, että ne sopivat tiivistäen yhteen tai sitten tällaisella työkalulla sorvattiin putkien päihin liitoskappale eli muhvi.
Ennen Suomen itsenäisyyttä puuputkilaitoksia tehtiin ainakin Ilmajoelle,
Kurikkaan, Lapualle, Toholammille, Kauhavalle, Teuvalle ja Saarijärvelle.
Alussa putket kairattiin mäntytukeista käsin ja työt tehtiin talkoilla. Väinö
Ala-Kopsala Toholammilta kehitti omatekoisen vaaituslaitteen ja vuonna
1933 kairauskoneen, jota voitiin käyttää joko sähkövoimalla tai polttomoottorilla.
Se, että putket tehtiin puusta, saattaa nykyisin tuntua yllättävältä, mutta vielä tähän aikaan puu oli yleinen vesijohtomateriaali maaseudulla. Asiaa tutkinut Tapio Katko toteaa, että varhaisin maaseudun yhteinen vesijohto on rakennettu Ilmajoelle. Siellä jo vuonna 1872 Salomon Tuominiemi rakensi 2,5 km pitkän painovedellä toimivan vesijohdon. Putkien päät yhdistettiin puunauloilla. Viiden vuoden kuluttua vaih-dettiin tilalle männystä tehdyt putket.
Puuputkia kairattiin alkuvaiheessa käsityönä. Kairattujen puuputkien reiän halkaisija oli useimmiten korkeintaan 10 cm. Putkia valmistivat yksityiset yrittäjät, joista osa teki puuputkien lisäksi myös puisia kä-sipumppuja. Puuputkia kairattiin erityisesti Pohjanmaalla, vaikkakin varhaisin valokuva tästä työstä on löytynyt Keski-Suomesta. Puuputkissa yleensä käytettiin liitoksen ympärillä metallivannetta. Sen saattoi korvata vahvasta rautatangosta väännetty kiristyskappale. Joskus käytettiin myös holkkia puuputken jatkoskappaleena. Puuput-ken kairaaja laati usein myös karkean suunnitelman vesijohdosta. Varsinainen kaivuu- ja asennustyö tehtiin talkooporukalla, putkimestarin valvomana.
Osa putkimestareista antoi takuun vesijohdosta, jonka tekemisen he valvoivat. Puuputket kairattiin "joko tavallista mallia olevalla kierrekairalla tai niin sanotulla kauhakairalla, jonka kouramainen terä on kierteetön ja sivuilta tylsä ja jonka kauhamaisen kärjen toinen puolisko on terävä ja kulkee noin 2-3 mm tylsää puoliskoa edellä yhtenäistä lastua leikaten". Lastusta nähtiin, oliko kaira pysynyt puun keskiosassa. Tarvittaessa iskettiin kairaa oikeaan suuntaan. Puuputkien pituus oli tavallisesti 4-6 metriä. Molemmista päistä kairattaessa tuli kairojen olla vähintään kolmemetrisiä. Taitava kairaaja teki putkia peräti 40–50 metriä päivässä. Putket tehtiin yleensä suorista ja oksattomista mäntytukeista. Puuputkia kairattiin vielä 1950-luvullakin esimerkiksi Kurikassa ja Ilmajoella, kunnes vuosikymmenen vaihteesta alkaen muoviputket alkoivat vallata markkinat
Pentti Havuluoto (s. 30.3.1927) muistelee samaa hanketta ja puuputkia: "Kurikassa oli Sillanpää, joka porasi puuputkia - männyn keskelle reikä ja muhvi päähän."