Närelenkki
Närelenkki (Puominaula, Kuusivitja) on ohuesta kuusesta väännetty uittolenkki. Närelenkkejä käytettiin vuosittain huomattavia määriä puomitukkien sitomiseen, vaikka puiset lenkit vuosisadan alussa osittain korvattiinkin rautalenkeillä. Tukkipuomit ja niiden sitominen lenkeillä oli lautan kuljetuksen kannalta olennaisen tärkeä työ.
Puomeihin porattiin tai hakattiin kirveellä (Billnäs 7")
reikä kumpaankin päähän. Sitten päät yhdistettiin kuusinäreistä tehdyllä lenkillä. Puomeista tehtiin kehä, jonka sisään kuljetettavat tukit tai paperipuut sijoitettiin. Yleensä puomirinki piti rakentaa, kun tukit oli saatu virrasta järven rantaan ja lähdettiin ylittämään järvenselkää. Suurilla järvillä puomirinkiä voisi verrata helminauhaan, jossa närelenkeillä sidottuna saattoi olla noin 100 kpl 6-10 metriä pitkiä tukkeja. Puomiringin sisään mahtui 8000-10000 irallaan olevaa tukkia ja tukkilautta oli valmis hinattavaksi.
Närelenkkien teko ei kuulunut yleensä varsinaisten uittomiesten tehtäviin, vaan ne teetettiin urakkatyönä jo talvella ennen uittoaikaa. Lenkki väännettiin noin kolmen metrin pituisesta kuusennäreestä kiertämällä sitä paalun umpäri samalla vääntäen närettä poikittaissuunnassa. Ennen vääntämistä näreet pehmitettiin riihessä tai saunassa ja ennen käyttöönottoa ne piti uudelleen hauduttaa lämpimässä vedessä. Närelenkkien etu oli niiden keveys.
Puomit sidottiin närelenkeillä keväisin kylmässä vedessä seisten. Närelenkin sitominen oli pomojen luottomiesten hommia, sillä eihän tarvinnut kuin yhden lenkin pettää, niin se 10 000 tukkia saattoi levitä ympäri järveä. Myöhemmin irtouiton loppuvaiheessa närelenkin korvaajaksi alettiin valmistaa kettinginpätkiä, joilla puomit voitiin kiinnittää toisiinsa paljon nopeammin. (Lintulenkki, kapulalenkki, Iijoen lenkki) Myös sodalla ja Suomen maksamilla sotakorvauksilla 1944 - 52 oli osuutta siihen, että kun sotakorvaukset saatiin maksettua, rautaa ja metalliteollisuutta pystyttiin höydyntämään Suomen teollistamiseen. Suomi oli ainoa maa maailmassa, joka suoritti sille määrätyt sotakorvaukset.
Uittokirjallisuudesta löytyy esimerkkejä kolmesta erilaisesta puomien sitomiseen käytetystä solmitusta vitsasta: susilenkistä, karhulenkistä ja koltsolenkistä. Susilenkissä on solmittavana vain yksi vitsa. Kaksinkertaisessa karhulenkissä toisen lenkin latva kiinnittyy toisen lenkin tyveen. Koltsolenkissä on peräti kolme keskenään punottua vitsaa. Nämä erilaiset sitomistyylit käyvät parhaiten selville kuvasta, joka on peräisin A. Benj. Helanderin teoksesta Metsänkäyttöoppi (Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1918. s. 250 - 251).
https://www.tukkilaiset.fi/naytokset/naerelenkki
Vääntäminen
- Latva asetetaan halutun kokoiselle närelenkille sopivan puun päähän tehtyyn hahloon ja pidetään aluksi kiinni.
Lähdetään vääntämään käsin kierteelle samalla kävellen tolppaa ympäri. Ei liikaa eikä liian vähän... Lenkit tulevat aivan vierekkäin.
- Kun käsin vääntäminen ei enää onnistu kiinnitetään naru näreen päähän halkaistun viillon läpi ja kierretään tyven ympärille tukevasti. Jatketaan kiertämistä, pihka jo saattaa tihkua.
- Kun päästään loppuun tehdään lopetus eli käännetään vastasuuntaan, tehdään niin sanottu koppu, ei tehdä kierrettä noin 0.50sm matkalle painetaan tämä vastapäivään tehty pieni solmu keskeltä sisään niinpä se on lukkona, ettei iso lenkki pääse aukeamaan.
