Tulitikkurasioiden etiketit

Tulitikkuaskin etiketti henkii historiaa

Suomessa on ollut 150-vuotinen perinne tulitikkujen valmistamisessa ja lähes yhtä pitkä perinne askien käyttämisestä mainospaikkana.

Tulitikkuaskit olivat kodeissa tuiki tarpeellista käyttötavaraa, joiden kyljissä mainostettiin uusia pesuaineita, elokuvia, hiihtokisoja tai vaikka kansalaiskeräyksiä. Tikkuaskit olivat myös pienten kyläkauppojen mainospaikkoja.

– Meidän kyläkauppaan tuli 1930-40-luvulla monta kertaa vuodessa uusi lähetys tulitikkuja. Minusta niissä oli aina erilainen mainos kaupasta, muistelee Liisa Ijäs Lohtajalta.

Hän ei muista, kuka suunnitteli etiketit.

– Ei niitä ainakaan itse suunniteltu, valmiina ne tulivat aina! muistaa Ijäs.

Valistusta sota-aikana

Sota-ajalla myös valistettiin kansaa tulitikkuaskien välityksellä.

"Kuulut kotirintamaan! Tukahduta jokainen kuulopuhe, juoru, huhu!" kehotettiin askin kyljessä.

Perinne katkesi 1960-luvulla

Tikkuaskien etikettejä selatessa mieleen nousee kaipuu aikaan, jolloin valtakunnassa vielä valmistettiin tulitikkuja. Pitkä perinne päättyi Suomessa 1990-luvun lopulla – varsinainen mainoskäyttö tosin jo aiemmin, kun lehdistö laajeni ja televisio valtasi alaa. Ahkerin tikkuaskimainonta jäi 1950-luvulle.

– Minä uskon, että tulitikkuaskit olivat aikanaan hyvin toimivia mainoksia, todistaa kyläkauppias Liisa Ijäs.

– Minä luulen, että monelle kyläkauppiaalle se oli ainut mahdollinen mainostustapa, sillä lehtimainokset olivat kalliita, arvioi Puutio.

Suomi on metsästä elävä maa, mutta tulitikkuja meillä ei enää valmisteta. Tämä harmittaa etenkin maaseudulla, jossa puulämmitys ja tikkuaski kuuluvat edelleen yhteen.

– Kyllä se harmittaa! Kun puuta meillä on niin pystyssä kuin kumossa, niin luulisi tulitikkuvärkkejä vielä löytyvän, toteaa Tuomo Puutio.

Muistatko? Näin tulitikkuaskien etiketeissä kaupiteltiin kahvia, kulttuuria ja kansalaishyveitä - MTVuutiset.fi 



Tulitikkujen kulta-aikana lähes jokaisella pikkukaupallakin oli mainostuotteena tulitikkuaski omalla etiketillä varustettuna. Tikkuetiketeillä voitiin mainostaa eri tuotteita, hotelli- ja ravintolapalveluita, ja jopa vaaliehdokkaita. Monia etikettejä voi nykyään ostaa jopa muutamalla kymmenellä sentillä, mutta harvinaisuuksista saattaa joutua pulittamaan satakertaisen hinnan.

Tulitikkuetikettien keräilijät etsivät kokoelmiinsa täydennyksiä muitakin vanhoja esineitä myyvistä liikkeistä: kirpputoreilta, divareista, sekä postimerkki- ja antiikkikaupoista. Lisäksi etikettejä haetaan Oulussakin järjestettäviltä antiikki- ja keräilymessuilta ja jopa Helsingin Postimerkkimessuilta saakka.

Tulitikkuaskin etiketti henkii historiaa | Yle Uutiset